Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien digitaalinen syrjäytyminen sosiaali- ja terveysalan osaamisen haasteena

Abstrakti

Yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä on syntynyt uudenlaisia yhteiskunnallisia kahtiajakoja, jotka ovat seurausta kansalaisten digitaalisten taitojen puutteista ja digitaalisten palvelujen saavutettavuuden esteistä. Tämä kehitys luo haasteita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamiselle. Heillä tulee olla digitaalista osaamista, mutta myös sellaista osaamista, jonka avulla he pystyvät ehkäisemään haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden digitaalista syrjäytymistä. Tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, miten haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien digitaalisen syrjäytymisen luoma haaste muuttaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutuksen osaamisvaatimuksia. Tätä kysymystä lähestytään kahden laadullisen aineiston avulla. Digitaalisen osallisuuden ja syrjäytymisen osatekijöitä tarkastellaan rikostaustaisten henkilöiden haastattelujen kautta ja digituen osaamisvaatimuksia tutkitaan digituen asiantuntijoiden haastattelujen kautta. Tuloksia jäsennetään Delamare Le Deistin ja Wintertonin (2005) kompetenssitypologian avulla. Tulosten mukaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten digitaalisen osallisuuden edistäminen ja digitaalisen syrjäytymisen ehkäisy edellyttävät sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta monenlaista osaamista. Heiltä edellytetään digitaalisen syrjäytymisen prosessien ymmärtämistä, mutta myös kohtaamisosaamista, kykyä opastaa digiasioissa sekä motivoivan ohjauksen taitoja.