Kevätvehnälajikkeiden laatu alueilla käytännön viljelyksillä

Abstrakti

Kevätvehnää viljellään pääosin elintarvikkeiden raaka-aineeksi. Vehnän onnistunut markkinointi edellyttää ostajan asettamien laatuvaatimusten täyttämistä, jotka elintarvikepuolella koskevat hygieenisen laadun lisäksi teknistä laatua, muun muassa hehtolitrapainoa, jyväkokoa, valkuaispitoisuutta ja sakolukua. Kevätvehnän viljelyn laajentuminen pohjoisemmaksi asettaa haasteita laadun tuottamiselle.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kevätvehnän laatu vaihtelee maan eri osissa ja mikä vaikutus kevätvehnälajikkeilla on laatuun. Lisäksi haluttiin tarkastella, onko viljelijän ilmoittamalla kevätvehnän aiotulla käyttötarkoituksella vaikutusta laatuun.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on tehnyt vuodesta 1966 viljasadon laatuseurantaa viljelijöiden tilaltaan lähettämien lohkokohtaisten näytteiden perusteella. Laatuseurannan näyteaineistosta valittiin viljanäytteiden tulokset vuosilta 2006 - 2010 sekä viljelijöiden ilmoittamat näytteisiin liittyvät viljelytoimenpide- ja olosuhdetiedot sekä sadon määrätiedot.
Viljelijöiden ilmoittaman käyttötarkoituksen perusteella noin 70 prosenttia kevätvehnän kokonaisnäytemäärästä oli viljelty leipävehnäksi. Kelpoisuus ei poikennut muuhun käyttötarkoitukseen viljellystä kevätvehnästä. Yleisin rajoittava tekijä leipävehnätarkoitukseen viljellyissä erissä oli matala valkuaispitoisuus, seuraavaksi yleisin matala hehtolitrapaino. Sakolukuvaatimus täyttyi parhaiten.
Leipävehnän laatuvaatimuksen täytti Satakunnassa, Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla ja sen rannikkoalueilla sekä Varsinais-Suomessa lähes puolet näytteistä. Heikoiten kelpoisuusvaatimukset täyttyivät Uudellamaalla ja sen rannikkoalueilla sekä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Etelä-Pohjanmaalla ja sen rannikkoalueilla kevätvehnälajikkeiden suhteellinen osuus poikkesi muista alueista. Anniinan osuus alueen lajikkeista oli huomattavan suuri, mikä vaikutti hyvään laatutasoon huolimatta pohjoisemmasta sijainnista muihin alueisiin verrattuna.
Uudellamaalla ja sen rannikkoalueilla sekä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa keskimääräinen leipävehnäkelpoisuus oli muita alueita pienempi. Uudellamaalla leipävehnäkelpoisuutta heikensi muun muassa Kruunun keskimääräistä matalampi valkuaispitoisuus sekä muiden lajikkeiden, kuten Vinjett ja Tjalve, keskimääräistä huonompi laatu.
Lajikkeiden esiintymisen yleisyys eri alueilla selitti vain osaksi leipävehnän laatuvaatimusten täyttymisen. Viiden vuoden keskiarvojen tarkastelu tasoitti vuosivaihtelujen vaikutuksen ja saattoi antaa joidenkin lajikkeiden alueellisesta laaduntuottokyvystä ja toisaalta pohjoisimpien alueiden soveltuvuudesta nykyisten kevätvehnälajikkeiden viljelyyn liian positiivisen kuvan. Tulosten tarkentamista tulisi jatkaa tarkastelemalla keskiarvotulosten lisäksi vuosikohtaisia alueellisia tuloksia.