Radio ja Sibelius

Rajoja ylittävä mediasuhde vuosina 1926–1957

Kirjoittajat

  • Janne Mäkelä Taideyliopisto

Abstrakti

Suomen kuuluisin taidemusiikin säveltäjä Jean Sibelius (1865–1957) lopetti aktiivisen säveltämisen 1920-luvun lopulla. Samoihin aikoihin radiolähetykset yleistyivät Euroopassa. Suomessa alan keskeinen toimija oli vuonna 1926 perustettu Yleisradio, joka sai valtiollistamisen seurauksena monopoliaseman vuonna 1934. Tämä artikkeli tuo esille sen, miten etenkin 1930-luvulla radion ja säveltäjän välille syntyi kiinteä suhde, jolla oli merkitystä niin radiotoiminnan kehitykselle kuin Sibeliuksen ja länsimaisen klassisen taidemusiikin asemalle.

AM-teknologian ja koordinoitujen yhteiskonserttien ansiosta Yleisradio osoitti, että sillä oli annettavaa myös kansainväliselle yleisölle. Sibeliuksen musiikki puolestaan levisi tehokkaasti maailmalle ja teki Sibeliuksesta itsestään juhlitun kansallissankarin ja kansainvälisen mediahahmon. Aiemmissa tutkimuksissa 1930-luku on usein nähty kulttuurisesti umpioituneena vuosikymmenenä, mutta radion ja klassisen musiikin intensiivisen suhteen vuoksi se oli luonteeltaan myös transnationaalinen. Sibelius itse oli ahkera radiokuuntelija ja pysyi AM-lähetysten, lehtien ohjelmatietojen ja henkilökohtaisten verkostojen avulla hyvin perillä myös ulkomaisista radio-ohjelmista aina 1950-luvulle saakka, jolloin radion kansainvälinen ulottuvuus pieneni uuden FM-teknologian vuoksi.

Artikkelin keskeisenä tutkimusaineistona ovat suomalaiset sanoma- ja aikakauslehdet ja Yleisradion vuosikertomukset. Tutkimuskirjallisuus käsittää musiikkia, radiotoimintaa, kansainvälisyyttä ja Sibeliusta koskevia kirjoituksia.

Avainsanat: Yleisradio, Jean Sibelius, klassinen taidemusiikki, AM-teknologia, radiolähetykset, radion kuuntelu, trasnationaalisuus


Radio and Sibelius: A Media Relationship Crossing Boundaries 1926–1957

Finland’s most famous art music composer Jean Sibelius (1865–1957) gradually ceased writing new music at the end of the 1920s. At the same time, radio broadcasts became more common in Europe. In Finland, the key player in the industry was Finnish Broadcast Company Yleisradio, founded in 1926, which gained broadcast monopoly status in 1934. This article highlights how, especially in the 1930s, a solid relationship was born between radio and the composer. It had an important effect on the development of broadcast operations as well as on the status of Sibelius and Western classical art music.

Thanks to AM technology and coordinated joint concerts, Yleisradio showed that it had something to offer to an international audience as well. Sibelius’s music, on the other hand, spread effectively around the world and made Sibelius himself a celebrated national hero and an international media figure. In previous studies, the 1930s have often been seen as a culturally closed decade, but due to the intensive relationship between radio and classical music, it was also transnational in nature. Sibelius himself was a diligent radio listener and, with the help of AM broadcasts, newspaper program information and personal networks, stayed well informed about foreign radio programmes until the 1950s, when the international reach of radio decreased due to the new FM technology.

The central research material of the article consists of Finnish newspapers and magazines and Yleisradio’s annual reports. The research literature includes writings about music, radio operations, internationality and Jean Sibelius.

Keywords: Yleisradio, Jean Sibelius, classical art music, AM technology, radio broadcasts, radio listening, transnationality

Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit

Julkaistu

2024-03-27

Viittaaminen

Mäkelä, J. (2024). Radio ja Sibelius: Rajoja ylittävä mediasuhde vuosina 1926–1957. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu, 37(1), 8–34. https://doi.org/10.23994/lk.144520